sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Christmaanit 5 vkoa


Tänään Christmaanit täyttivät 5 viikkoa. Myös perheemme kissaneiti, Alma, viettää tänään 7-vuotissyntymäpäivää. Pennut saivat tänään sirut niskaansa. Pojat olivat varsin urheita. Tosin Piirto piti hieman meteliä asiasta mutta se ei ollut mitenkään verrattavissa Unelman ja Täplän itkuun. Voidaan todeta, että nämä tytöt osaavat reagoida. Ennen sirutusta kuvasin jokaisen pennun erikseen etupihalla. Erityisesti Täplän ja Piirron kanssa oli haasteellisinta, sillä nämä kaksi olivat sen verran liikkuvaista sakkia, etten itse ehtinyt kovinkaan pitkälle, kun jo roikuttiin lahkeissa.

Illasta annan pennuille ensimmäisen erän toista Axilur-kuuria. Sitä varten punnitsin pennut tuossa juuri äsken. Tässäpä painot painavimmasta kevyimpään:

Turha 3 285 g
Taisto 3 282 g
Piirto 3 080 g
Täplä 3 045 g
Runo 2 925 g
Unelma 2 766 g

Piirto kytistää

Piirto liikekannalla

Piirto rappusilla

Pystytukkainen tyttömme Runo

Runo ylväänä

Kaunis Runo

Taisto ja noudon alkeet

Taisto tarkkailee

Täältä tullaan maailma

Ihanainen Täplä

Kaunis valokuvamallimme Täplä

Tiedon portaat

Turha, my love

Turha puutarhurina

Turha taas ylväänä

Unelma pistää tassua toisen eteen

Unelma tähystää

Unelma rakas

Vähänkö mä oon tiiterä...

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkänä perjantaina ulkoillaan...


...oikein pitkään. Tänään oli niin hieno ilma päivästä, että nautimme siitä pitkään ulkosalla. Huominen onkin täyttä hulinaa koko päivä. Laitanpa siis taas aimon kuvapläjäyksen, kun varmaankin on hiljaista taas muutama päivä.

Tytöt maistelevat jäätä

Piirto ja pallo
Piirto leikkii pallolla

Ihan yli söpöä

Piirto tarkkailee rappusilta tyttöjen menoa

Erikoinen maisteluasento (Piirrolla)

Täplä ja Piirto nahistelevat ja Taisto käyttää tilaisuuden hyväksi...

Nahistelijaparin nahistelu jatkuu

Hurjaa menoa

Piirto kapuaa Tuomaksen syliin

Runo, my love - The future Beauty Queen of Sweden :)

Runo ja Täplä sekä heidän äitinsä

Runo nappaa Täplää jalasta kiinni

Taistolla Piirron häntä kain... ei ku kaulalla

Taisto tähystää

Taiston vuoro leikkiä pallolla

Hyber söpöä

Meidän maailman valloittaja Täplä tiiteränä

Täplä pyytää kaveria leikkiin

Ihanainen Täplä

Turha suunnittelee pakoa aitauksesta

Turhaa alkoi jo väsyttää

Unelma päättää herättää Turhan

...hellävaraisesti.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vieraita, ulkoilua, leikkiä, ruokaa ja unta


Arkeemme kuuluu ruokaa, ulkoilua, leikkiä, vieraita ja unta. Christmaanit syövät nyt kolme kertaa päivässä. Tänään olemme laittaneet jokaisen kuppiin 20 grammaa nappulaa (kuivana) ja nokare lihaa tai raejuustoa sekä luraus piimää. Huomenna annamme jo 25 grammaa nappulaa (paino siis kuivana). Se tekee noin 0,5 dl per karvakuono. Syönnin jälkeen nostelen pennut pissalle ja isommalle hädälle. Ulkoilun jälkeen leikitään pieni hetki huoneessa, kunnes alkaa taas uni painaa silmää.

Olemme saaneet ottaa vastaan vieraita lähes joka toinen päivä, välistä jopa joka päivä. Kiitos teille kaikille sosiaalistamisavusta! Sunnuntainahan meillä onkin sirutus. Samaisena päivänä aloitamme toisen matokuurin. Tässäpä teille vielä muutama kuva tältä päivältä.

Runo, Taisto, Täplä ja Unelma

Taisto, Täplä, Unelma ja sivusta pilkistää Piirto

Runo katsoo Täplää, että mitähän tämä tiiterä tyttö oikein aikoo

Tummanpuhuva Runo-tyttömme

Punaiset poikamme Taisto ja Turha

Meidän komea villikkopoikamme Piirto

Taisto ylväänä

Täplä suunnittelee hyppyä tuntemattomaan...

Suloinen Turha-poika kallistelee päätään, kun vihellän

Unelma rakas