torstai 31. tammikuuta 2013

37. vrk

Valtakunnassa kaikki hyvin. Ronjan vatsa alkaa olemaan kunnossa, mistä sitten lie johtuikaan. Sain eläinlääkäriltä hyvät hoito-ohjeet ja kävin hakemassa heti tiistaina hyvin sulavaa ruokaa eläinlääkäriasemalta. Käytin Ronjan sitten varulta eilen näytillä, mentaliteetillä että parempi katsoa kuin katua.Tyttö on hyvin elinvoimainen ja ei olllut kuivunut, eikä lämpöä ja painoakin tullut viime torstaista lisää, nyt painaa  17,7kg. Kaikki siis hyvin. Ronja on saanut näinä parina päivänä muutaman tunnin välein ruokaa pieninä määrinä kerrallaan ja näin lähti vatsa rauhoittumaan. Minun toki piti töissä käydä ja herra murphyn lain mukaan meidän Juhakaan ei ollut kaupungissa. Onneksi on auttavaisia ihmisiä ympärillä ja erittäin iso kiitos kuuluu Jonnalle, Mirkulle&Ollille, jotka ovat käyneet antamassa mammalle päivisin ruokaa ja ulkoiluttaneet hänet. Minäkin säästyin siis mattopyykiltä. Vatsa tosiaan on nyt rauhoittunut ja uloste on normaalia ja pääsemme pikkuhiljaa lisäämään ruokaa ja pidentämään ruokailuväliä. Yrjölän puuro uunissa tulossa jo broitsunlihaakin löytyi.:)

Sunnuntaina tuleekin 40vrk:tta täyteen ja aloitan Ronjalle Axilur matokuurin tuolloin. Yritän ottaa viikonloppuna mammakoiran massusta kuvia, jospa vaikka sääkin suosisi.:)

tiistai 29. tammikuuta 2013

35. vrk

Tänään tulee 5 viikkoa täyteen. Niin se aika vain menee.

Meillä on ollut viime yö aika ulkoilurikas. Ronja alkoi illalla 10 aikaan ripuloimaan ja ravasimme 4 saakka aamulla ulkona. Voitte kuvitella, kun kerrostalosta lähdetään aina ulos niin heräsin aika mukavasti joka kerta. Herätyskellon soidessa päänsärky sen mukainen, että unia erittäin vähän alla ja väsymys myös. Annoin aamulla vatsaarauhottavaa, kunhan tarkistin ensin, että sai antaa tiinenä olevalle. Ronja sai aamulla erittäin kevyesti ruokaa keitettyä riisiä ja paistijauhenlihaa.  Menen iltapäivällä hakemaan kaupasta piimää vielä. Tyttö ei ole syönyt mitään erikoista, joten vahva veikkaus liittyy pahoinvointiin.  Eilen lenkillä oli tästä sellaista osviittaa, että Ronja oli kovin halukas palaamaan nopeasti kotiin ja näin teimme.  Muutoin tyttö on pirteä ja juo nestettä hyvin ja eikä ole ruokahaluton. Toivotaan, että tämä menee nopeasti ohi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

33. vrk

Eipä tänne mitään uutta.:) Ronjan vauvamassu isonee päivä päivältä pikkasen. Tyttö pitää itse hyvin rauhallista tahtia ja kulkee vielä normi lenkkejä. Lyhennetään sitä mukaan, kun mamma itse alkaa sitä osoittamaan. Ronja kovin hellyyden kipeä ja toivoisi, että häntä koko ajan vain siliteltäisiin.

Tasoitin Ronjan ruokailuja 3 x päivä, kun tytöllä tuntui olevan iltaa kohden tolkuton nälkä. Niin tämä tasoitti tuota. Saanee aamulla töiden jälkeen vähän ja illalla ennen nukkumaan menoa kerran vielä. Sain vaa-ankin nyt sitten, että voinen vähän seurailla tytön painoa. Tosin tarkoittaa sitä, että minunkin siellä useammin käytävä.

Olemme ahkerasti Ronjan kanssa tehneet tunnaria ja tämä alkaa olemaan päivä päivältä tytöllä paremmin hanskassa. Ehkä me saamme tämänkin liikkeen joskus kisakuntoon, kunhan saadaan toistoja alle enemmän. Tämä kuulkaas on ollut hyvä pieni pähkinä mammalomalaiselle koiralle. :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Ultra

Tänään tuli 30 vuorokautta täyteen ja kävimme iltapäivällä ultrassa. Kyllä arvailumme osuivat oikeaan ja useampi pikkuinen sydän siellä sykki eli Ronja on hyvin vahvasti tiineenä. Röngteniin menemme vielä, kunhan vuorokausia tulee tarpeeksi eli 50.

Olihan tuo kaikkiaan jännä hetki minulle, kun en ole koskaan ultrassa ollut. :) Nyt se odottaminen jatkuu. Tunnetustihan odottavan aika on pitkä.

Ronja on siirtynyt melkein kokonaan pentunappulaan jo.Syötän Ronjalle Proplania, koska tämä hänelle on hyvin sopinut. Painoa neidillä eläinlääkärin vaa-alla oli 17.15kg eli pikkasen päälle puolikiloa tullut lisää.


tiistai 22. tammikuuta 2013

28. vrk

Tänään tulikin neljä viikkoa täyteen. Ylihuomiseen pitäisi malttaa vielä odottaa, että saamme varmistuksen. Tosin Ronja on aika pötkylöitynyt. On myös kovin hellyyden kipeä ja nälkäinen. Uskaltauduin eilen sitten ostamaan penturuokaa ja tätä nyt lähdetty vähän sekoittamaan ruuan joukkoon. Lupaamme, että päivitämme ultran jälkeen heti miten tilanteen tänne.

Juuri pääsin kasvattitädille sanomaan, että Ronjan tahti hidastunut. Tänään lenkillä ihan villiintyi yksin juoksenteleen alkumatkasta. Pääsääntöisesti tahti on rauhallista ja se on hidastunut.

Ronjan tokoilu on siirtynyt hömpöttelyn puolelle. On meillä ollut aika kivaa. Sain pyynnön, että lisää kuvia. Otin vinkistä vaarin ja lisäsäänpä pari Mirku Huhtalan ottamaa tokokuvaa nyt sunnuntailta. vaikkei tämä treeniblogi olekaan.:)




tästä lähtee ravistus...

löytyi oma
26vrk:si menossa.

lauantai 19. tammikuuta 2013

25. vrk

Ronja söi eilen illalla ja tänä aamuna normaalisti. Iltapäivällä sai pienen herkkutikun, jonka jätti syömättä. Ronja kyllä huolehtii yleensä, että kaikki tuollaiset uppoaa hänen sisuksiinsa, ennen kuin kissaa ehtii sanomaan. Olipas siis vallan kummallista. Lisään vielä pökköä pesään, että eilen illalla kiinnitin huomiota siihen, että nisät ovat pinkeetkin. Tyttö ei myöskään tykkää yhtään, että hänen massuansa vieraat kovin silittelee. Torstaihin saakka pitäisi vielä jännittää. Alla nyt muutama kuva, jonka lupasin laittaa.:)

kuva: Jonna Manninen


söpöilee
Näin käy, kun yksin seisottaa koiraa.:)

perjantai 18. tammikuuta 2013

24. vrk

Viikko mennyt hujahtamalla ja emäntä on joutunut työstään alkuviikon illat koulujuttuja. Ronja lenkkeilyt normaaliin tapaansa ja hän on virkistynyt paljon alkuviikoista. Tiistainahan tuli jo 3viikkoa täyteen. Ruoka uppoaa hyvin ja selvää pahoinvointia ei ole ollut. Mitä  nyt yksi päivä istui väliin olohuoneen lattialla läähättäen hetken ja rauhoittui maaten ja väliin nousi istuun ja läähättään. Ilmeisemmin joku häntä silloin vaivasi, ulos ei tytöllä tuntunut olevan tarvetta. Sunnuntai illan ruoka meni alas pikkasen hitaammin kuin normaalisti.

Vaikka Ronja muuten virkistynyt, niin lenkillä pitää yllä rauhallista jolkotteluaan. Alkuviikosta yhtenä iltana juoksimmekin puolet lenkistä, Ronja jolkotteli vapaana menemään. Olipa yllättävän raskasta juosta lumisilla metsäpoluilla, suosittelen olipa kiva olo koko illan tuon jälkeen. Ronja myös sai eilen tehdä tokoa lenkin päätteeksi: kaukkareita, seuraamisen käännöksiä, peruuttamista ja tunnaria. Arvatkaas olinkos minä onnellinen, kun tunnari onnistui täydellisesti ja oikea kapula tuli kauniisti käteeni. Lukijoille tiedoksi, tunnari on ollut meille aika hankala liike ja tätä kokeiltu ja aloitettu alusta monet kerrat.:)

Jos ei ihan treeniblogiksi menisi niin, alkuviikosta kiinnitin huomiota, että Ronjan nisät muuttanut väriään pinkiksi. Aloin tässä viikolla katseleen myös, että Ronjan uuma alkanut kadota. Saimme eilen Elinan vieraaksi ja hän meitä nähnyt aikas paljon viimeaikoina. Hän joutui tuumaan saman asian kuin minä, että tytön vatsalinja on muuttunut. Epäilin jo, että syynään liikaa ja silmäni näkee, mitä haluavat nähdä.:) Jos kamerani suostuu yhteistyöhön, otan tuosta Ronjulistamme kuvia viikonloppuna, voitte itsekin sitten tuumailla asiaa, että mille vatsa näyttää.

Lisäys aiempaan: Tänään töistä tultuani Ronja yökki ulkoilessaan, mitään ei ulos tullut. Sisälle tultuaan halusi makuuhuoneeseen, jonne ovi oli kiinni. Päästin tytön sinne sitten yksinäisyyteen. Palasi tunnin evakkoreissun jälkeen, mutta vaikuttaa sille edelleen, ettei olo ole täysin normaali.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

19. vrk

Eipä tässä kauheesti mitään ole tapahtunut. Olemme keskittyneet lenkkeilyyn ja minä yrittänyt tehdä rästitöitäni viikonlopun aikana. Ronjalle ruoka uponnut normaalisti, mutta eilen iltapäivällä oli jotenkin rauhaton ja jouduimme ylimääräisen ulkoilureissun tekemään myös, ripulia ei ollut. Tiedä sitten, mikä tuon aiheutti. Ronja myös muuttanut viikonlopun aikana "evakostansa" takaisin seuraamme. On kuulkaas paljon kotoisampaa, kun normi varjo seuraa ja nukkuu jaloissa.:)

perjantai 11. tammikuuta 2013

17. vrk

Mistäs sitä lähtisi. Otimme alkuviikon laiskuuden takaisin ja loppuviikon olemme lenkkeileet pitkiä lenkkejä. Olemme olleet nyt normaalia enemmän Saran kanssa tekemisissä, koska hänhän on lupautunut meidän kenneltytöksi tarpeen vaatiessa. Sarahan on meille muutenkin hyvin tuttu ja olemme tehneet yhdessä reissuja ja muutoinkin hän ollut vahvasti läsnä menossamme.:) Ronja luottaa hänen hyvin vahvasti myös. Kävimme eilen tokoilemassa illalla. Teimme rauhallisia liikkeitä ja täytyy  todeta, että koira oli niin kuutamolla, että ei voinut muuta kuin nauraa... Ronjahan hieman karanteenissa ja treenailee yksin (muut koirat odottavat autoissa tuolloin) ja lenkit kierrämme ilman muiden koirien seuraa. Yritetään välttää siis riehuvia pöpöjä.

Ronja on ollut tällä viikolla pirteämpi kuin viime viikolla. Paitsi tänään oli haluton lähtemään lenkille. Sain pari kertaa pyytää koiraa mukaan lenkille. Yleensähän kun vedän toppavaatteita päälle niin koira seisoo eteisessä odottamassa. Alla kuva Ronjan mielipiteestä tämän iltaista lenkkiä kohtaan. Kiersimme silti tunnin lenkin sysipimeessä metsässä. Tänään oli jotenkin extra pimee ja meinasi emännän  villimielikuvitus väliin lähteä laukkaan. Puhelin onneksi keksitty:)



Ronja muuten putsaillut itseään normaalia enemmän. Ronja on ollut aina ahne, muta nyt se tuntuu olevan aina nälkänen. Syötyään käy vielä moneen otteeseen tarkistamassa, että oisko sinne muru jäänyt. Muutoinkin Ronja muuttanut nukkumaan eteiseen yksinään, yleensä on aina siellä missä minä olen. Sen verran taikauskoista väkeä ollaan kasvattitätsyn kanssa, että ääneen ei uskalla enempää sanoa.:) Nythän elämme niitä kriittisiä vuorokausia.

tiistai 8. tammikuuta 2013

14. vrk

Niin on,  että tänään tuli 2 viikkoa täyteen ja odottavan aika on pitkä.:)
Ronja oli eilen pirteämpi kuin aiempina päivinä. Kävimme tokoilemassa taasen, tosin emäntä jotenkin väsähti niin, että lenkki jäi aika lyhyeen, mutta eipä tuo aikuinen koira siihen kuole. Tänään korjataan tilanne. Täytyy tännekin mainita, että on meillä vaan ihana kasvattajatätsy. Konsultoin hänen tokotietopankkiaan taas kerran ja sain monen monta pohdittavaa asiaa ja treenivinkkiä. Kiitos taas Marjo, täytyy lähtee testaan näitä ihan käytäntöönkin.:)

Varasimme eilen myös ajan ultraan . Aika on 24.1 vasta kylläkin iltapäivällä. Eli saadaan se aamupäivä ja päivä sopivasti jännittää vielä.

Ruokaa lisäsin Ronjalle hippusen ja muutin iltaruuan suhdetta vähän lihapitoisemmaksi. Ronjahan on muutenkin aika timmissä kunnossa ja ruokahalu tytöllä on pohjaton. Totesimme siis, että ihan pieni lisäys ei tuohon paljon muutosta tee.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

12. vrk

Niin se aika vaan menee kohta jo 2 viikkoa takana. Ronja tosiaan on aika vaisua tyttöä. Onneksi innostunee tokotreeneissä. Olemme nyt käyneet joka toinen päivä tokoilemassa. Olemme kovasti harjoitelleet tunnaria, kaukkareita ja ruutua, sekä vahvistelleet vanhoja juttuja, kuten perusasentoja ja niiden suoruutta. Vaikka muuten vaisu tyttö, niin treenatessa syttyy menoon ja riepottaa lelua melkoisesti.:) Muista lajeista Ronja onkin tauolla. Lenkkeilee normaaliin tapaansa ja tokoilee:)

Eilen iltapäivällä oli kiva auringonpaiste ja otinkin kameran jo mukaan metsälenkille, mutta kuinkas ollakaan, kamera päätti ilmoittaa jotain muistikortti erroria. Yritin tämän kanssa jo taistella lenkillä, mutta
näpithän siinä jäätyi ja luovutin suosiolla. Eilen illalla fiksattuamme saimme tuon toimimaan ja tänään otin sitten pilviseeen säähän kameran mukaan. Lisään lopuksi muutaman otoksen tämän aamupäivän lenkistä.

Itse kävin vielä päivällä SDP:n hallilla katsomassa 3-luokan agilitykisoja. Kylläpä oli kiva nähdä tuttuja paljon, sekä hienoja suorituksia. Tuli kieltämättä sellainen olo, että oispa itsekin ollut kiva olla kisaamassa taas. Odottakaas, kun tää projekti takana niin Ronjan päänmenoksi on monen monta juttua hautomassa.:)

Tässä nyt vielä niitä harmaita lenkkikuvia, tosiaan huonon kameran ja kameran käyttäjän vuoksi laatu ei päätä huimaa.:)

mentäskö jo?

kiven valloittaja

                                         

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

8. vrk

Ihan nopeasti. Lisätään vähän pökköä pesään. Ronja oli tänään haluton lähtemään iltalenkille ja kulki lenkin hyvin hitaasti. Oikaisimme hieman lenkkiämme, koska neiti oli itse niin halukas palaamaan jo takaisin päin. Ronja viettänyt päivän, että illan nukkuen vain. Ehkä nämä merkkejä jostain, ehkä ei.:)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta myös Tampereelta

Niin on ensimmäinen viikko takana. Ronjasta tehnyt sellaisia havaintoja, että kovin on hellyyden kipeä ja hän kovin hakeutuu aina viereen nukkumaan ja mielellään kainaloon. Ronjasta tullut aivan meidän Juhan koira. Hakeutuu aina hänen viereensä ja hellittäväksi. Mites tässä näin kävi?;)  Muutenkin löydän  useammin Ronjaa pöydän alta nukkumasta kuin aiemmin. Lenkillä kulkee samalla rauhallisella tahdilla kuin aina ennenkin.

Vuoden vaihde meni kotona ja meillä täällä vieraita. Ronjan mielestä koko päivässä ei ollut muuta ihmeellistä kuin että oli enemmän vieraita. Kävi päivällä lenkillä ja yöllä kävimme tekemässä vielä tarpeet. Näimme yöllä pari hujahtavaa taivaalle, mutta Ronja ei näihin eikä paukkeeseenkaan kiinnittänyt mitään huomiota. Sama lunkki koira kuin aina ennenkin.

Kävimme myös sunnuntaina tokoilemassa ja Ronja oli jotenkin niin kivassa vireessä. Jäi  niin hyvä mieli. Tarkoittaa sitä varmaan, että täytyy mennä tänään iltasella uudelleen.:)