maanantai 15. huhtikuuta 2013

Luopumisia

Pahoittelen mediahiljaisuuden vuoksi. Perjantaina illasta olin tosiaan tokotreeneissä, ja lauantai meni siivotessa ja talon pienempien (sekä karvaisten että ei niin karvaisten) kanssa touhutessa. Lauantaina Christmaanien Super-täti yllätti bikiniasuisena KV Vaasan näyttelyssä ja oli rotunsa paras. Super sijoittui myös isoissa kehissä neljänneksi. Christmaanien serkukset, Rilla ja Nova, pärjäsivät erinomaisesti ihka ensimmäisessä näyttelyssä. Rilla voitti luokkansa ja sai "PN5:na" sertin ja Nova tuli luokkansa toiseksi ja sai "PN6:na" vara-sertin. Christmaanit olivat kovin ylpeitä tätinsä ja serkkujensa menestyksestä. Taisipa kasvattajatätikin olla ihan rinta rottingilla. :)

Sunnuntaina saattelimme (taas jälleen kerran) kyynelet silmissä pojat matkaan. Ensin lähti Taisto eli Taiger Heikin ja Marjan matkassa Vantaalle. Sitten Piirto eli Sokka Tiaisten kanssa Hämeenlinnan kupeeseen ja Turha eli Nemo Juhan ja Minnan pojaksi Ylöjärvelle. Matka oli kaikilla kolmella mennyt erinomaisesti. Myös yö oli nukuttu hienosti.

 
Nemo Juhan ja Minnan hoivassa
  

 
Taiger nyt Heikin ja Marjan poikana
  


Sokka matkalla Tuomaksen ja Suvin arkea ilostuttamaan

Illasta otin Runon mukaan lenkille. Luonnollisesti 80% lenkistä taittui mamman sylissä. Äitini käytti sitten Unelmaa ja Täplää kotitiellämme. Aamusta nappasin Täplän mukaan aamulenkille. Nämä tytöt kun eivät enää oikein jaksa samoissa nurkissa pyöriä. 

Eilen muuten meni aamusta viimeinen annos matokuuria nassuun. Punnitsin samalla Christmaanien ja tähän vielä alle 7-viikkoispainot painavimmasta kevyimpään:

Taisto 5,1 kg
Turha 4,6 kg
Piirto 4,6 kg
Täplä 4,6 kg
Runo 4,4 kg
Unelma 3,8 kg 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.