keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Äidin omat ihanuudet


Pikainen päivitys blogiin on nyt paikallaan. Ronja tosiaan lähti takaisin Tampereelle viikonloppuna. Ronjahan alkoi vierottaa pentuja jo viime viikon alusta lähtien ja loppuviikosta imetti enää kerran kaksi päivässä. Koska talomme on täynnä pentujen sosiaalistajia, päätimme päästää Ronja-mamman lomalle hänen niin hienosti hoidettuaan pestinsä. Kyynelin saattelin tytön matkaan, ja kyynelin hänet otettiin vastaan. On tämäkin varsinaisten itkupillien poppoota. Pennut eivät ole osanneet kaivata äitiään, kun heitä on ollut leikittämässä milloin wannabe bordercollie Nasta sekä tädit Kiia ja Super. Nämähän leikittivät pentuja myös Ronjan täällä meillä ollessa. Sitä ikään kuin porukalla hoidettiin hommia.

Kiitos Tuijalle yhteistyöstä tämän pentueen toteutuksen puolesta! Kiitos myös Juhalle kaikesta avusta ja tuesta!

Otin eilen muutaman kuvan pihalla mutta vähäiseksi jäi tällä kertaa kuvasaalis. Pahoittelen. Yritän tässä vielä saada jotain nauhallekin, kun on sen verran hauskaa näiden tyyppien leikit. Taistelevat ihan tosissaan lelusta keskenään sekä minun kanssa. Yönsä pennelit nukkuvat edelleen (*koputetaan puuta*) rauhassa. Meillä nukutaan aamukuuteen. Kyllähän pentuhuoneesta rapinaa kuuluu jo aikaisemmin mutta ainakaan toistaiseksi he eivät ole mitään vaatineet ennen kuin talon puolelta alkaa kuulua ääniä. Päivällä olemme voineet viettää paljon aikaa lämpimällä terassilla leikkien. Pennut ovat silmin nähtävästi nauttineet ulkoilusta ja alkaneet laajentaa reviiriä huomattavasti. Nyt minä lähden näiden super nannyen kanssa lenkille.

Nasta ja Unelma
 
Wannabe bordercollie ja kultakutri bordercollie

Supra leikittää Runoa - ja Nasta roikkuu Superin hännässä
 
Somat siskokset


2 kommenttia:

  1. Videopätkä olisi ihana! Täällä odottavan aika käy TODELLA pitkäksi, kaikki 9 päivää vielä...
    Heli & Oona

    VastaaPoista
  2. Herkistely kuuluu asiaan. :)

    Meilläkin yhtä pitkä odotus vielä, joten olishan ne videot hauskoja. ;)

    Mainio kuvat siskoksista!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.